Ilta alkoi kuin mikä tahansa perjantai kolmekymppisten porukassa: kello yhdeksän, baari täynnä, pöydässä kymmenen henkeä, tuopit kilisivät, nauru kantoi yli musiikin. Oskari istui nurkkapöydässä, olut kädessä, ja katseli ympärilleen. Hän oli kolmekymmentäyksi, insinööri, vakavailmeinen mutta hyväntuulinen, aina se joka järjesti jatkoille paikan ja maksoi taksin. Hänen siskopuolensa Emilia istui vastapäätä, lasi kuohuviiniä kädessä, nauru helisevänä. Emilia oli kaksikymmentäyhdeksän, tumma, pitkät hiukset, hymy joka sai miesten päät kääntymään. He olivat kasvaneet yhdessä äidin uudessa avioliitossa, ja vaikka veri ei ollut sama, he olivat aina olleet läheisiä.
Porukka oli vanha tuttu: lukion jälkeisiä kavereita, osa oli lähtenyt eri kaupunkeihin, osa pysynyt. Tänä viikonloppuna kaikki olivat kasassa. Baarissa oli Juho, vanha jääkiekkoilija, leveä hymy ja suu täynnä tarinoita. Oli Mikko, hiljainen mutta komea it-hemmo, joka aina katsoi vähän liian pitkään. Oli Sanna, Laura, Tommi, kaikki vanhoja tuttuja. Ja sitten oli Emilia, joka näytti tänään erilaiselta. Musta, tiukka mekko, korkeat korot, huulet punaiset. Hän nauroi Juhon vitseille, kosketti Mikon käsivartta, kallisti päätään kun Tommi täytti lasin. Oskari huomasi sen heti. Hän tunsi pienen piston rinnassa, mutta työnsi sen pois. Ei ollut hänen asiaansa.
Baari vaihtui toiseen, sitten kolmanteen. Kello oli jo yli kahden, kun joku ehdotti jatkoja. Leevi, porukan rikkain, se joka oli tehnyt rahaa kryptoilla ja ostanut viisitoista vuotta sitten vanhan kartanon järven rannalta, nosti kätensä. ”Mä laitan taksin, mennään meille. Siellä on kaikki: allas, sauna, biljardi, viiniä kellarissa.” Kukaan ei vastustanut.
Taksiin mahtui kuusi, toinen tuli perässä. Tie kiemurteli mäntymetsän läpi, kuu paistoi hopeisena järven yli. Kartano oli iso, valkoinen, valot ikkunoissa. Sisällä tuoksui puu ja kynttilät. Musiikki alkoi soida, joku avasi viinipullon, joku toinen heitti takin sohvalle. Uima-allasosasto oli alakerrassa, lämmitetty, valot veden alla sinisinä. Biljardipöytä oli olohuoneessa, nahkasohvat ympärillä.
Oskari jäi hetkeksi keittiöön, avasi oluen ja katsoi ympärilleen. Porukka hajaantui. Joku meni saunaan, joku allasbaariin, joku biljardipöydän ääreen. Emilia oli keskellä kaikkea. Hän oli riisunut kengät, mekko valahti vähän olkapäältä, hiukset auki. Hän nauroi Juhon kanssa biljardipöydän ääressä, kumartui vähän liian eteen, näytti dekolteen. Juho seisoi takana, käsi melkein vyötäröllä. Sitten Mikko tuli viereen, ojensi lasin, ja Emilia kääntyi häneen, kosketti rintaa, nauroi jotain hiljaa. Oskari tunsi vatsan kiristävän. Hän joi oluen kulauksella, meni ulos parvekkeelle.
Ilma oli viileä, järvi musta. Hän kuuli musiikkia sisältä, naurua, lasien kilinää. Hän ajatteli, miten Emilia oli aina ollut villi, mutta tämä tuntui erilaiselta. Hän oli nähnyt sen jo baarissa: miten Emilia katsoi Juhoa, miten Mikko katsoi Emiliaa. Hän ei tiennyt, mitä tunsi. Mustasukkaisuutta? Suojelunhalua? Jotain siltä väliltä.
Sisällä bileet jatkui. Oskari meni takaisin, näki Emilian uima-altaan reunalla, jalat vedessä, mekko vedettynä ylöspäin. Juho istui vieressä, käsi polvella. Mikko toi drinksuja, jäi seisomaan taakse. Emilia nauroi, kallisti päätään taaksepäin, hiukset valuivat selkää pitkin. Oskari meni yläkertaan, etsi hiljaisen huoneen, istui hetkeksi sohvalle. Hän kuuli askeleita, naurua, musiikkia. Hän ajatteli, että ehkä pitäisi lähteä kotiin, mutta ei lähtenyt.
Kello oli jo neljä. Porukka oli hajonnut. Joku nukkui sohvalla, joku saunassa, joku allasbaarissa. Oskari meni alakertaan hakemaan vettä. Hän kulki käytävää pitkin, näki valon biljardihuoneen oven raosta. Hän pysähtyi. Äänet olivat hiljaisia, mutta selviä. Hän työnsi oven auki vähän, katsoi sisään.
Emilia oli biljardipöydällä, selällään, mekko ylhäällä vyötäröllä. Juho seisoi hänen jalkojen välissä, housut nilkoissa, työntyen hitaasti sisään. Mikko seisoi pääpuolella, kyrpä Emilian suussa. Emilia piti kiinni Mikon lanteista, imi ahnaasti, äänet vaimeita mutta selviä. Juho piti kiinni Emilian rinnoista, puristi, liikkui syvemmälle. Emilia voihki Mikon kyrvän ympärillä, lantio nousi vastaan Juhon liikkeelle.
Oskari seisoi oven raossa, ei liikkunut. Hän näki kaiken: Emilian rinnat, jotka pomppivat Juhon työnnön tahdissa, Mikon kädet Emilian hiuksissa, Emilian kädet Mikon munilla. Hän näki, miten Juho kiihdytti, miten Mikko vetäytyi suusta, runkkasi itsensä Emilian rinnoille. Emilia huusi hiljaa, tuli rajusti, keho nyki. Juho laukesi hetken päästä, syvälle sisään, valkoista spermaa valui reittä pitkin. Mikko seurasi heti perässä, sperma roiskui rinnoille ja kaulalle.
He jäivät siihen hetkeksi, hengittivät yhdessä. Emilia nauroi hilpeästi, pyyhki itseään paidalla. Juho suuteli häntä, Mikko myös. He pukeutuivat hitaasti, nauroivat hiljaa ja lähtivät huoneesta. Oskari vetäytyi varjoon, meni yläkertaan ja istui sohvalle.
Hän ei tiennyt, mitä ajatteli. Hän ei ollut vihainen. Ei pettynyt. Hän oli vain… hämmentynyt. Hän ajatteli Emiliaa, joka oli aina ollut villi, joka oli aina tehnyt mitä halusi. Hän ajatteli itseään, joka oli aina ollut se järkevä, se joka piti langat käsissä. Hän ei tiennyt, miksi oli jäänyt katsomaan. Ehkä koska halusi nähdä, kuka Emilia oikeasti oli.
Aamu tuli hitaasti. Porukka heräili, kahvia keitettiin, päänsärkyjä valitettiin. Emilia tuli keittiöön, hiukset sekaisin, mekko vaihtunut collegeen. Hän hymyili Oskarille, kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Hyvä bileet”, hän sanoi. Oskari nyökkäsi. ”Joo.”
He lähtivät kotiin iltapäivällä. Matkalla Emilia laittoi musiikkia ja lauloi mukana. Oskari ajoi, katsoi tietä, edelleen tuntien suurta hämmennystä sisällään.