Sen lahjakortin oli ostanut Iidan paras ystävä syntymäpäivälahjaksi. “90 minuuttia täydellistä hemmottelua kaupungin parhaassa paikassa. Ei kysymyksiä, ei velvollisuuksia, vain sinä ja hiljaisuus.”
Paikka oli pieni, piilossa Kallion kivitalojen kellarissa. Ei kylttiä ovessa, vain messinkinen numero 7 ja summeri. Iida soitti, ovi avautui, ja hänet ohjattiin hämärään käytävään, jossa tuoksui laventeli ja jotain lämmintä, puumaista.
Vastaanottohuone oli lämmin, hämärästi valaistu, yksi iso hierontapöytä keskellä, pehmeät pyyhkeet, kynttilöitä, hiljainen äänimaisema joka kuului kuin hengitys. Iida riisui vaatteensa kaapin taakse, kietoi pienen pyyhkeen ympärilleen ja makasi vatsalleen. Hän sulki silmänsä ja yritti rentoutua, mutta sydän hakkasi silti.
Ovi avautui ja sulkeutui äänettömästi.
Hän kuuli askeleet, pehmeät paljain jaloin. Sitten hiljaisuus. Mies seisoi hänen takanaan hetken, antoi Iidan tuntea läsnäolonsa ennen kuin koski. Hän oli pitkä, tummahiuksinen, ääni matala ja rauhallinen kuin yö. Nimi oli Elias, mutta hän ei esittäytynyt ääneen; nimi oli vain lappu pöydällä.
“Voit hengittää syvään”, hän sanoi hiljaa. “Tänään et tee mitään. Minä teen kaiken.”
Iida tunsi, miten lämmin öljy valui selkärankaa pitkin. Elias levitti sen hitaasti, peukalot painoivat juuri oikeisiin kohtiin, sormet liukuivat lapaluiden yli kuin tanssien. Hän aloitti hartioista, purki jokaisen solmun, ja jännityksen. Iida huokaisi syvään, ensimmäistä kertaa viikkoihin.
Hän siirtyi alas selkää, sitten vyötärölle. Pyyhe liukui alemmas, paljastaen lantion kaaren. Elias ei kysynyt lupaa; hän vain jatkoi, ja Iida antoi sen tapahtua. Öljy oli lämmintä ja kädet varmat. Hän tunsi jokaisen sormen, jokaisen peukalon painalluksen, jokaisen pitkän vedon reittä pitkin.
Kun Elias pyysi kääntymään, Iida teki sen ilman sanoja. Pyyhe jäi alle, rintojen alle, peittäen juuri ja juuri hävyn. Elias katsoi häntä hetken, silmät tummanvihreät, sitten aloitti uudestaan. Kaula, solisluut, rintakehä. Kädet liukuivat rintojen sivuja, ei suoraan päälle, mutta niin lähelle, että Iidan hengitys katkeili. Nännit kovettuivat pelkästä läheisyydestä.
Hän jatkoi vatsalle, napaan, lantion luille. Öljyä lisää. Sormet piirsivät hitaasti ympyröitä alavatsalle, aina alemmas, sitten takaisin. Iida tunsi lämmön leviävän sisään, kosteuden kasvavan. Hän puristi silmänsä kiinni.
Elias siirtyi jalkoihin. Aloitti nilkoista, nousi sääriä pitkin, sitten reidet. Sisäreidet. Hitaasti. Peukalot painoivat juuri siihen kohtaan, missä lihas muuttuu pehmeäksi. Iida tunsi jokaisen sentin, jokaisen hipaisun kuin sähköä.
Kun Elias lopulta kosketti häpyä, se tapahtui niin luonnollisesti, että Iida ei ehtinyt jännittyä. Vain lämmin käsi, pehmeä paine, hidas liike klitoriksen yli. Hän ei kiirehtinyt. Hän vain jatkoi, kuin se olisi ollut osa hierontaa, kuin se olisi ollut itsestäänselvyys. Iida antautui täysin. Hän ei tehnyt mitään, ei liikuttanut lanteitaan, ei ohjannut. Hän vain otti vastaan.
Elias käytti kieltään. Hitaasti. Perusteellisesti. Ympyröitä, painetta, imua. Iida tunsi, miten ensimmäinen orgasmi alkoi rakentua syvältä, hitaasti, kuin aalto joka nousee merenpohjasta. Hän ei hillinnyt itseään. Hän antoi sen tulla, hiljaa, koko keho värähtäen, sormet puristaen pyyhettä.
Elias ei pysähtynyt. Hän jatkoi, toi toisen, sitten kolmannen. Iida itki nautinnosta, kyyneleet valui ohimoille. Kun hän lopulta nousi polvilleen, veti Eliaksen lähemmäs ja avasi hänen housunsa, se oli täysin luonnollista. Hän halusi tuntea hänet sisällään, kiitoksena, lahjana, jatkeena.
Elias tuli hänen päälle hitaasti, täytti hänet kokonaan. Hän liikkui kuin jatkaisi hierontaa – syvällä, tasaisella rytmillä, katse lukittuna Iidan silmiin. He tulivat yhdessä, hiljaa ja pitkään, kuin viimeinen hengenveto.
Sen jälkeen Elias pesi Iidan uudestaan lämpimällä pyyhkeellä, kääri hänet pehmeään aamutakkiin ja kantoi sohvalle. Hän antoi lasin vettä, kosketti poskea kerran, kevyesti.
Iida lähti tunnin kuluttua. Hän ei tiennyt palaisiko enää koskaan hierottavaksi.
Mutta seuraavien viikkojen ajan, aina kun hän sulki silmänsä, tunsi yhä ne kädet selällään, sen kielen sisäreisillään, sen täydellisen, hiljaisen antautumisen.
Se oli paras lahja, jonka kukaan oli koskaan antanut hänelle.