Anna oli 21-vuotias opiskelija Helsingin yliopistossa, jossa hän opiskeli kirjallisuutta. Hän oli ihan normaalin näköinen tyttö: keskipituinen, ruskeat hiukset, jotka usein valuivat olkapäiden yli, siniset silmät ja hieman pyöreät posket, jotka punastuivat helposti. Ei mikään supermalli, mutta ei myöskään mikään, joka erottuisi joukosta negatiivisesti. Hän pukeutui yleensä farkkuihin ja villapaitoihin, sellaisiin vaatteisiin, jotka eivät korostaneet hänen vartaloaan, vaan pikemminkin piilottivat sen. Anna oli aina ollut arka poikien kanssa. Jo lukiossa hän oli vältellyt tansseja ja bileitä, ja vaikka muutama poika oli yrittänyt lähestyä häntä, keskustelut olivat aina pysähtyneet pintapuoliseen jutusteluun. Hän ei osannut flirttailla, ei tiennyt, miten vastata kohteliaisuuksiin, ja pelkäsi aina sanovansa jotain typerää. Siksi asiat eivät koskaan edenneet pidemmälle – ei suudelmaan, ei kosketukseen, ei mihinkään, mikä olisi johtanut seksiin. Anna oli vielä neitsyt, ja vaikka hän joskus salaa haaveili läheisyydestä, todellisuus tuntui liian pelottavalta.
Hänen elämänsä pyöri opiskelujen ympärillä. Hän asui pienessä opiskelijayksiössä Kalliossa, yhdessä huoneessa, jossa oli sänky, pieni keittiönurkkaus ja kirjoituspöytä, joka oli täynnä kirjoja ja muistiinpanoja. Seinillä roikkui julisteita klassisista romaaneista, kuten Jane Austenin teoksista, jotka olivat hänen suosikkejaan. Anna vietti iltansa usein lukien tai katsellen sarjoja läppäriltään, ja hänen ystävänsä olivat lähinnä muita kirjallisuuden opiskelijoita, jotka olivat yhtä introvertteja kuin hänkin. Yksi heistä, Sofia, oli kuitenkin erilainen – sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut – ja hän oli se, joka aina yritti saada Annan mukaan opiskelijabileisiin.
Eräänä perjantai-iltana Sofia onnistui suostuttelemaan Annan lähtemään opiskelijajärjestön järjestämiin bileisiin. ”Tule nyt, Anna! Et voi aina istua kotona. Siellä on musiikkia, juotavaa ja kivoja tyyppejä. Etkä sä joudu tekemään mitään, mitä et halua”, Sofia vakuutteli. Anna suostui vastahakoisesti. Hän puki ylleen mustan mekon, joka oli hieman tiukempi kuin hänen tavalliset vaatteensa, mutta ei liian paljastava. Hän laittoi hiuksensa ponnarille ja sipaisi hieman huulikiiltoa. Peilin edessä hän tuijotti itseään ja mietti, miksi hän edes meni. ”Olen vain hiljainen seinäkukka”, hän ajatteli.
Bileet pidettiin yliopiston opiskelijakunnan tiloissa, vanhassa rakennuksessa, jossa soi kovaa musiikkia ja valot vilkkuivat. Huone oli täynnä ihmisiä: nauravia ryhmiä, tanssivia pareja ja baaritiskillä juttelevia opiskelijoita. Anna tunsi olonsa heti epämukavaksi. Hän tarttui lasiin, jossa oli halpaa punaviiniä, ja seisoi seinän vieressä Sofian kanssa. Sofia lähti pian tanssimaan jonkun tutun kanssa, ja Anna jäi yksin. Hän siemaili viiniään ja tarkkaili ympärilleen. Musiikki jyskytti korvissa, ja hän tunsi sykkeen nousevan. Ehkä tämä ei ollutkaan niin paha idea. Ainakin hän oli täällä, yrittänyt.
Silloin Anna huomasi hänet. Nuori mies, ehkä 23-vuotias, seisoi baaritiskillä juttelemassa ystäviensä kanssa. Hänellä oli tummanruskeat hiukset, jotka valuivat otsalle, leveät hartiat ja lämmin hymy. Hän ei ollut mikään adonis, mutta hänen silmissään oli jotain ystävällistä, jotain, mikä sai Annan sydämen lyömään nopeammin. Mies, jonka nimi oli myöhemmin paljastua Mikoksi, opiskeli tietotekniikkaa samassa yliopistossa. Hän oli pukeutunut farkkuihin ja valkoiseen t-paitaan, joka korosti hänen rentoa asennettaan. Mikko ei ollut mikään bilehile, mutta hän nautti seurasta ja osasi jutella kenelle tahansa.
Mikko huomasi Annan katsovan häntä, ja hymyili. Anna punastui ja käänsi katseensa pois, mutta Mikko lähestyi. ”Hei, mä olen Mikko. Näytät siltä, että olet vähän hukassa täällä. Ensimmäinen kerta näissä bileissä?” hän kysyi ystävällisesti, ääni pehmeänä musiikin yli. Anna nyökkäsi ja hymyili vaivautuneesti. ”Joo, en mä yleensä käy tällaisissa. Mä olen Anna.” He alkoivat jutella. Mikko kysyi hänen opiskeluistaan, ja Anna kertoi kirjallisuudesta. Hän yllätti itsensä puhumalla sujuvasti – ehkä viini auttoi. Mikko kertoi omista opinnoistaan, kuinka hän rakasti koodausta mutta vihasi tenttejä. He nauroivat samoille vitseille, ja pian Anna tunsi olonsa rentoutuneeksi. Mikko ei ollut painostava, ei yrittänyt flirttailla aggressiivisesti. Hän oli vain lämmin ja aito.
Bileet jatkuivat myöhään, ja kun musiikki alkoi hiljentyä, jotkut alkoivat puhua jatkoista. Sofia oli jo lähtenyt jonkun kanssa, mutta hän oli lähettänyt Annalle viestin: ”Pidä hauskaa! Soita jos tarvitset.” Mikko ehdotti: ”Hei, jos haluat, voimme mennä jatkoille johonkin. Tai jos olet väsynyt, voin saattaa sut kotiin.” Anna epäröi hetken, mutta sitten hän sanoi: ”Mun koti on lähellä, Kalliossa. Voimme mennä sinne, jos haluat.” Se oli rohkein asia, mitä hän oli koskaan sanonut. Mikko hymyili leveästi. ”Kuulostaa hyvältä.”
He kävelivät yhdessä yössä, joka oli viileä mutta ei liian kylmä. Helsinki oli hiljainen, vain muutama auto huristi ohi. Matkalla he jatkoivat jutustelua: lempikirjoista, elokuvista, unelmista. Mikko kertoi, kuinka hän oli kasvanut pienessä kaupungissa ja muuttanut Helsinkiin opiskelemaan. Anna avautui hieman omasta arkuudestaan, kuinka hän ei koskaan osannut lähestyä ihmisiä. ”Mutta sulle on helppo puhua”, hän sanoi. Mikko kosketti hänen kättään kevyesti. ”Kiitos. Sä olet tosi mukava tyyppi.”
Kun he saapuivat Annan yksiöön, hän avasi oven hermostuneena. Huone oli siisti, mutta pieni: sänky pehmeillä lakanoilla, pieni sohva ja keittiönurkkaus. ”Anteeksi sotku”, hän sanoi, vaikka ei ollut sotkua. Mikko nauroi. ”Tää on kodikas.” He istuivat sohvalle, ja Mikko kaatoi heille lasit vettä. Juttu jatkui, mutta nyt ilmassa oli jotain uutta – jännitettä, odotusta. Mikko katsoi Annaa silmiin ja sanoi: ”Mä pidän susta, Anna. Oot erilainen kuin monet täällä.” Anna tunsi lämpöä leviävän vartalossaan. Hän ei tiennyt, mitä sanoa, joten hän nojautui lähemmäs.
Heidän huulensa kohtasivat, suudelma oli pehmeä, hellä, ei kiireellinen. Mikon huulet tuntuivat lämpimiltä, ja hänen kätensä liukuivat Annan vyötärölle. Anna vastasi suudelmaan, sydän hakaten. Hän ei ollut koskaan tuntenut tällaista – läheisyyttä, halua. He suutelivat pidempään, ja Mikon kädet silittivät hänen selkäänsä. ”Onko tää ok?” Mikko kuiskasi. Anna nyökkäsi. He nousivat ja siirtyivät sängylle. Mikko riisui paidan päältään, paljastaen lihaksikkaan rintansa. Anna katseli häntä ujosti, mutta uteliaana. Hän riisui oman mekkonsa, jääden alusvaatteisiin. Hän tunsi itsensä alastomaksi, haavoittuvaiseksi, mutta Mikon katse oli ihaileva, ei tuomitseva.
Mikko suuteli hänen kaulaansa, laskeutuen alemmas. Hänen huulensa koskettivat Annan rintoja rintaliivien yli, ja Anna huokaisi. Tunne oli sähköinen, jotain, mitä hän ei ollut koskaan kokenut. Hän veti Mikon lähemmäs, ja he riisuivat loput vaatteet. Annan vartalo oli pehmeä, kaareva, ja hän tunsi häpeää hetken, mutta Mikko kuiskasi: ”Oot kaunis.” Mikko suuteli hänen vatsaansa, reisiään, ja lopulta laskeutui alemmas. Annan hengitys kiihtyi, kun Mikon kieli kosketti hänen intiimiä aluettaan. Se oli kuin aalto, joka vyöryi yli hänen – nautintoa, joka sai hänen vartalonsa vapisemaan. Hän puristi lakanoita, ja ensimmäinen orgasmi tuli yllättäen, voimakkaana.
Sitten Mikko nousi ylös ja katsoi häntä silmiin. ”Oletko varma?” hän kysyi. Anna nyökkäsi. ”Kyllä.” Mikko laittoi kondomin, ja hitaasti, hellästi, hän meni Annan sisään. Aluksi sattui hieman, mutta kipu muuttui pian nautinnoksi. He liikkuivat yhdessä, rytmissä, joka tuntui luonnolliselta. Annan kädet kiersivät Mikon selän ympärille, ja hän huokaili hänen korvaansa. Mikko liikkui hitaasti, antaen Annan tottua tunteeseen. He suutelivat koko ajan, ja pian tahti kiihtyi. Anna tunsi toisen aallon nousevan, ja tällä kertaa he tulivat yhdessä, huohottaen.
Jälkeenpäin he makasivat sängyssä, Mikon käsi Annan ympärillä. ”Se oli ihanaa”, Anna sanoi hiljaa. Mikko hymyili. ”Niin oli.” He puhuivat vielä pitkään, ja aamulla Mikko jäi aamupalalle. Se oli alku jollekin uudelle – ehkä suhteelle, ehkä vain muistolle. Mutta Anna ei ollut enää sama arka tyttö. Hän oli kokenut jotain kaunista, ja maailma tuntui avarammalta.