Emma Lahtinen, 26, istui Turun jäähallin lehdistöaitiossa syksyn 2025 kauden avauksessa. Turun Tuulet – Oulun Oravat. Hän oli paikallislehden urheilutoimittaja, kasvanut kiekon parissa, mutta tänään kaikki oli toisin.
Aleksi Niemi oli kentällä.
28-vuotias kapteeni. 192 cm, 98 kg. Vaaleat hiukset valuivat kypärän alta, siniset silmät, terävät. Hän oli liigan paras maalintekijä kolme kautta putkeen, ja hänen liikkeensä jäällä saivat Emman hengityksen katkeilemaan joka kerta.
Peli oli tiukka. Kolmas erä, 3–3. Aleksi sai kiekon, harhautti kaksi puolustajaa ja laukoi – maali. Halli räjähti. Hän katsoi suoraan lehdistöaitioon, suoraan Emmaan, ja nosti nyrkkinsä ilmaan. Se oli vain sekunti, mutta se oli kaikki.
Pelin jälkeen Emma sai yksinoikeushaastattelun. Aleksi astui ulos pukuhuoneesta, hiukset märkänä, hikipuku liimautui vartaloon. ”Emma Lahtinen. Sä kirjoitat niin, että tuntuu kuin olisit mun päässä.”
Hänen äänensä oli matala, käheä. Emma tunsi polvensa heikkona.
”Kiitos. Se maali oli uskomaton.”
”Tein sen sulle”, hän sanoi hiljaa.
Haastattelu kesti kymmenen minuuttia. Sitten hän jäi seisomaan.
”Kahvilla huomenna? Ei haastatteluna.”
Emma nyökkäsi.
He tapasivat kahvilassa. Puhuivat neljä tuntia. Aleksi otti Emman käden. He suutelivat takapihalla, hiukset leuhottivat tuulessa. Se oli hidas, nälkäinen suudelma.
Seuraavat viikot olivat salattua intohimoa.
Ensin kahvilassa, sitten hänen asunnollaan. Ensimmäinen yö oli räjähdys. Aleksi riisui Emman hitaasti, suuteli kaulaa, rintoja, vatsaa. Hänen suunsa laskeutui alemmas, kieli liikkui hitaasti, ja Emma voihki, jalat vapisten. Sitten hän nousi, meni sisään kovana ja syvälle, liikkui hitaasti ensin, sitten nopeammin, kunnes molemmat huusivat.
He eivät saaneet tarpeekseen.
Treenien jälkeen hän tuli suoraan Emmalle, ja he tekivät sen suihkussa, vesi valuen vartaloita pitkin. Kerran jäähallin takahuoneessa, ovi lukittuna, hän painoi Emman seinää vasten, nosti mekon helman ja otti hänet seisten, käsi suulla vaimentaen huudot.
He tapasivat mökillä. Uivat alasti järvessä, ja vedessä Aleksi nosti Emman ylös, tunkeutui sisään veden liukuessa heidän välistään. Emma puri hänen olkapäätään, kynnet raapien selkää, kun huipennus tuli aaltoina.
Salailu alkoi. Media epäili. Kuvia vuoti. Emma pelkäsi työnsä puolesta. Aleksi pelkäsi uransa.
Mutta seksi vain parani. Paine teki siitä raa’an. Kerran he riitelivät, ja riita päättyi sänkyyn – Aleksi heitti Emman selälleen, repi vaatteet päältä ja otti hänet kovaa, kunnes molemmat huusivat kiukkua ja himoa sekaisin.
Finaali tuli. Tuulet voitti. Aleksi teki voittomaalin, veti Emman jäällä syliinsä ja suuteli kaikkien edessä.
Seuraavana päivänä otsikot räjähtivät.
He muuttivat yhteen. Salaisuus oli poissa, mutta intohimo ei.
Ja viimeisenä iltana ennen kesälomaa, ennen kuin Aleksi lähti maajoukkueleirille, he jäivät kotiin.
Aleksi avasi oven, heitti repun lattialle ja katsoi Emmaa.
”Sä tiedät mitä mä haluan.”
Emma hymyili, riisui takin hitaasti ja jäi seisomaan alusvaatteissa.
Aleksi tuli lähelle, suuteli kaulaa, puri korvaa, veti rintaliivit alas ja otti nännin suuhunsa. Emma voihki, kädet hänen hiuksissaan. Hän kantoi Emman makuuhuoneeseen, heitti sängylle ja riisui omat vaatteensa. Hänen vartalonsa oli täydellinen – lihaksikas, hikinen treenistä, ja valmiina.
Hän levitti Emman jalat, suuteli reisiä, sitten pillua hitaasti, kielen kanssa, kunnes Emma melkein huusi. Sitten hän nousi, tunkeutui sisään yhdellä kovalla työnnöllä, täytti hänet täysin. He liikkuivat raivokkaasti, sänky narisi, hikiset vartalot liukuivat toisiaan vasten. Aleksi käänsi Emman mahalleen, otti takaa, kädet lanteilla, syvälle ja kovaa. Emma puri tyynyä, huusi Aleksin nimeä.
He vaihtoivat asentoa uudestaan – Emma päällä, ratsastaen kovaa, rinnat pomppien, Aleksi puristaen niitä, työntäen alhaalta. Sitten taas hänen päällään, jalat haarallaan, Aleksi liikkuen kuin kone, syvälle ja nopeasti.
Huipennus tuli yhtä aikaa – räjähdys, joka ravisteli molempia, huudot täyttivät huoneen, vartalot kouristellen, hiki valuen lakanoihin.
He makasivat jälkijäristyksissä, hengitys raskaana, kädet lomittain.
Ei lupauksia. Ei ikuisuutta. Vain tämä hetki. Vain tämä kiihko.
Ja huomenna hän lähtisi leirille. Ja Emma jäisi yksin. Mutta tänään he olivat elossa.