Vuosi oli 1897, ja kesä oli lämmin Hämeen järvien rannoilla. Kartano seisoi kukkulalla, valkoinen puutalo pylväineen ja leveine verantoineen, ympärillään omenatarha ja tiheä koivikko. Sen omisti leskirouva Augusta von Essen, 48-vuotias nainen, joka oli palannut Suomeen Pietarista miehensä kuoleman jälkeen. Augusta piti kartanoa pienenä valtakuntanaan: palvelijoita, hevosia, vieraita ja salaisuuksia.
Hänen veljentyttärensä Sofia, 19-vuotias, oli saapunut sinne toukokuun lopussa. Sofia oli kasvanut Turussa kauppiasperheessä, mutta isän konkurssin jälkeen Augusta oli tarjonnut hänelle turvapaikan – ja samalla odotuksen, että tyttö oppisi ”hyviä tapoja” ja löytäisi sopivan aviomiehen seuraavan talven aikana. Sofia oli hoikka, vaaleaihoinen, pitkät pellavaiset hiukset ja suuret harmaat silmät. Hänen rintansa olivat täyteläiset, vyötärö kapea, ja lantio pyöristynyt tavalla, joka sai palvelusväen miehet vilkaisemaan salaa. Hän pukeutui vaaleisiin musliinimekkoihin, jotka kesähelteellä liimautuivat hikeentyneeseen ihoon ja piirsivät vartalon muodot selkeämmin kuin kukaan olisi toivonut – tai myöntänyt toivovansa.
Kartanon tallimies oli nimeltään Viktor. 26-vuotias, leveäharteinen, tummahiuksinen ja hiljainen. Hän hoiti neljää ratsuhevosta ja kahta vetohevosta, nukkui tallin yläkerrassa pienessä huoneessa ja söi keittiön nurkassa muiden palvelijoiden kanssa. Viktor ei puhunut paljon, mutta hänen katseensa seurasi Sofiaa aina kun tämä käveli pihan poikki tai istui verannalla lukemassa. Sofia huomasi sen. Aluksi se nolotti, sitten se kiihotti. Öisin hän makasi sängyssään kuuntelemassa, kuinka Viktor käveli tallin rappusia alas yöllä tarkistamaan hevosia – ja kuvitteli, miltä tuntuisi, jos mies astuisi hänen huoneeseensa sen sijaan.
Eräänä helteisenä heinäkuun iltana Augusta oli lähtenyt naapurikartanoon illallisvierailulle. Kartano hiljeni aikaisin. Sofia ei saanut unta. Hänen yöpaitansa oli ohutta pellavaa, ja hikeä valui selkää pitkin. Hän nousi, avasi ikkunan ja nojautui ulos. Kuunvalo lankesi pihalle hopeisena. Silloin hän näki Viktorin. Mies seisoi tallin ovella paidatta, pesi itseään ämpärillisellä vettä. Vesi valui hänen rintalihaksiaan pitkin, vatsan poikki, housujen vyötärönauhan alle. Sofia tunsi lämpimän väreilyn alakerrassaan. Hän puri huultaan ja astui pois ikkunasta ennen kuin mies ehtisi katsoa ylös.
Mutta Viktor katsoi. Ja hymyili pimeässä.
Seuraavana iltana Sofia meni talliin ”kysymään, oliko tamman kavio kunnossa”. Viktor oli yksin, heinää haarukalla siirtämässä. Hän nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään. Sofia astui lähemmäs, seisoi siinä missä heinän pöly leijui ilmassa ja hevosten lämmin tuoksu sekoittui miehen hikeen.
”Onko sinulla koskaan kuuma täällä?” Sofia kysyi hiljaa.
Viktor laski haarukan seinää vasten. ”Aina.”
Hän astui yhden askeleen lähemmäs. Sofia tunsi sydämensä hakkaavan kurkussa. Viktor nosti kätensä hitaasti, kosketti hänen poskeaan peukalollaan. Sormi oli karkea, lämmin. Sitten hän laski kätensä alemmas, kaulalle, solisluun yli, pysähtyen paidan yläreunaan. Sofia ei liikkunut. Hän vain hengitti nopeammin.
Viktor avasi paidan ensimmäisen napin. Toisen. Kolmannen. Kangas valahti olkapäiltä. Rinnat vapautuivat, nännit jo kovina ilmassa. Viktor katsoi niitä hetken, sitten kumartui ja otti toisen suuhunsa. Hän imi hitaasti, kieltä pyörittäen, puri kevyesti. Sofia tarttui miehen hiuksiin ja huokaisi ääneen. Toinen käsi liukui miehen housujen etumukseen. Hän tunsi kovuuden, paksun ja lämpimän, painautuvan kangasta vasten. Hän puristi kevyesti, hieroi kämmenellään ylös alas. Viktor murisi hänen rintaansa vasten.
He kaatuivat heinälle. Viktor repi Sofian paidan kokonaan auki, nosti hameen vyötärölle. Alushameet repesivät, kun hän repi ne sivuun. Sofia levitti jalkojaan, häpykarvat kosteina ja tummina. Viktor laski kasvonsa sinne, nuolaisi ensin hitaasti pitkin sisähuulia, sitten kielen kärjellä klitorista. Sofia puri kättään estääkseen huudon. Mies työnsi kaksi sormea sisään, koukisti niitä, löysi sen kohdan joka sai Sofian lantion nykimään. Hän nuoli nopeammin, imi, kunnes Sofia vapisi ja puristi reisillään miehen päätä, orgasmi repi hänen lävitseen hiljaisena, mutta voimakkaana värinänä.
Viktor nousi polvilleen, avasi housunsa. Hänen kalunsa ponnahti esiin paksuna ja suonikkaana. Hän tarttui Sofian lantiosta, veti hänet lähemmäs ja työntyi hitaasti sisään. Sofia tunsi itsensä venyvän, täyttyvän. Aluksi kirveli, sitten vain täyteys ja kuumuus. Viktor liikkui hitaasti aluksi, ulos melkein kokonaan, sitten syvälle sisään. Sofia nosti lantiotaan joka työnnöllä vastaan. He löysivät rytmin. Viktor kumartui suutelemaan hänen kaulaansa, puri kevyesti, kuiskasi suomeksi ja venäjäksi sekaisin sanoja, joita Sofia ei täysin ymmärtänyt, mutta jotka saivat hänet värisemään entisestään.
”Käänny”, Viktor sanoi käheästi.
Sofia kääntyi polvilleen takapuoli koholla. Viktor tarttui hänen lanteisiinsa, työntyi takaa sisään yhdellä liikkeellä. Nyt hän liikkui nopeammin, kovempaa. Hänen kiveksensä läiskähtivät Sofian klitorista vasten joka työnnöllä. Sofia puristi heinää nyrkeissään ja hän tunsi toisen orgasmin lähestyvän. Viktor laski kätensä eteen, hieroi sormillaan klitorista samalla kun työntyi syvään. Sofia puri huultaan verille estääkseen huudon, mutta vapina tuli silti, lihakset supistuivat miehen ympärillä. Viktor vetäytyi ulos viime hetkellä, puristi kaluaan ja laukesi Sofian alaselälle.
He makasivat hetken hengästyneinä heinällä. Viktor veti paidan Sofian ylle, pyyhki hänet hellästi heinällä. Ei sanoja. Vain katse, joka lupasi jatkoa.
Seuraavina viikkoina he tapasivat öisin tallissa, joskus järven rannalla, joskus Sofian huoneessa kun Augusta nukkui lääkkeen avulla. Sofia oppi pyytämään, oppi nauttimaan siitä, kun Viktor piti häntä hiuksista takaa ja työnsi hitaasti mutta syvälle, oppi maistamaan itsensä miehen sormilta, oppi nielemään hänet suuhunsa kunnes mies vapisi ja valui kurkkuun. Se oli kiellettyä, likaista, salaista – ja juuri siksi se maistui makeammalta kuin mikään muu.
Syksyllä Augusta ilmoitti, että Sofia menisi naimisiin tamperelaisen paperitehtaan omistajan pojan kanssa. Häät oli suunniteltu jouluksi. Sofia nyökkäsi tottelevaisesti. Mutta öisin, kun talo nukkui, hän hiipi yhä talliin. Viktor odotti. He eivät puhuneet tulevaisuudesta, he vain ottivat kaiken minkä pystyivät.