Kello 06:17. Herätyskello soi kolmannen kerran. Matti painoi tyynyn kasvoilleen, toivoi sen hukuttavan äänen. Se ei hukuttanut. Sen sijaan kuului ovesta kolina, kun nelivuotias Eeli ryntäsi huoneeseen ja hyppäsi sängylle.
”Isi, onko aamu jo? Mulla on nälkä!”
Vaimo, Laura, oli jo keittiössä. Kahvinkeittimen ääni kantautui käytävään kuin syytös. Matti nousi, jalat raskaina kuin betoni. Peilistä tuijotti 38-vuotias mies, jonka silmien alla oli pysyvät varjot. Parta oli ajamatta, hiukset sähköiset. Hän veti päälle saman harmaan neuleen kuin eilen, ja toissapäivänä.
Keittiössä Laura imetti kuopusta ja samalla yritti saada Eeliä syömään puuroa. Keskimmäinen, Aada, huusi yläkerrasta, että sukkahousut olivat kadonneet. Matti kaatoi kahvia mukiin, joi, poltti kielensä.
”Mä lähden”, hän mutisi.
Laura nyökkäsi, silmät väsyneet. ”Palaa ajoissa. Mulla on iltavuoro.”
Auto oli jäässä. Hän raappasi lasit, istui ratin taakse, kuunteli lastenlauluja radiosta. Kouluun oli 22 kilometriä, mutta tuntui 200:lta.
Päivä oli kuin edellinen. Ensimmäisellä tunnilla ykköset. Toisella kakkoset. Välitunneilla kahvia, joka maistui pahvilta. Kollegat puhuivat lomista, joita ei ollut. Hän nyökkäsi, hymyili kulmiensa alta. Sisällä kiristi.
Viimeinen tunti. Lukion kolmas, viimeisen vuoden oppilaat. He olivat jo melkein aikuisia, osa vanhempia kuin Matti oli ollut aloittaessaan opettajana. Luokka oli täynnä nuoria, jotka tiesivät kaiken paremmin. Hän kirjoitti taululle yhtälöitä, selitti, kukaan ei kuunnellut.
Paitsi että joku kuunteli liikaa.
Emma istui takarivissä, vasemmassa laidassa. Hän oli aina ollut hiljainen, mutta tänään hän oli levoton. Purukumi napsui. Kynä pyöri sormissa. Jalat heilui. Hän näpytteli puhelinta, näytti kaverille jotain, nauroi ääneen.
Matti tunsi kiukun nousevan kurkkuun kuin sappi.
”Emma. Laitatko puhelimen pois.”
Emma kohautti olkiaan, hymyili vinosti. ”Joo joo.”
Mutta viisi minuuttia myöhemmin sama uudestaan. Matti iski kämmenellä pöytään.
”Tunnin jälkeen jäät tänne.”
Luokka hiljeni. Joku vihelsi hiljaa. Emma vain hymyili leveämmin.
Tunti loppui. Oppilaat lähtivät. Ovi sulkeutui. Jäljellä olivat vain he kaksi.
Matti seisoi taulun edessä, kädet puuskassa. Emma istui pulpetissa, jalat ristissä, hame noussut reilusti reisien yläpuolelle. Mustat sukkahousut, lyhyt harmaa hame, valkoinen paita, ylin nappi auki. Hiukset poninhännällä. Silmät vihreät, ilkikuriset.
”Mitä sä oikein touhuat?” Matti aloitti.
Emma kallisti päätään. ”Mitä sä luulet?”
”Mä luulen, että sä et ota tätä vakavasti.”
”Ehkä mä en ota sua vakavasti.” Hän nousi, käveli hitaasti Matin eteen. ”Oot jotenkin… kireä tänään.”
Matti tunsi sykkeen kiihtyvän ja menettävän hallinnan tilanteessa ”voitko istua alas”
Emma ei istunut. Hän tuli lähemmäs. ”Mä voin istua tähän.” Hän istahti opettajan pöydälle, levitti polviaan hieman. ”Parempi?”
Matti tuijotti. Hän näki sukkahousujen sauman, reiden, valkoisen ihon. Hän tunsi veren syöksyvän alavatsalle.
”Emma…”
”Sä oot aina niin ankara”, Emma kuiskasi. ”Mut mä tykkään ankarasta.”
Hän kumartui eteenpäin, rintavarustus painoi paitaa. Matti näki rintaliivien pitsireunan. Hän nielaisi.
”Tää ei oo oikein.”
”Ei ookkaan.” Emma hymyili. ”Mut sä haluut silti.”
Matti astui askeleen eteen. Hän otti Emman leuasta kiinni, kovaa. ”Sä oot tuhma tyttö.”
Emma huokaisi. ”Niin oon. Mitä sä aiot tehdä asialle?”
Matti kiersi pöydän taakse, veti Emman syliinsä. Hän laski tytön pöydälle, selällään. Hame nousi vyötärölle. Hän näki mustat stringit, märän läikän.
”Nostapa kädet ylös.”
Emma totteli. Matti riisui paidan, rintaliivit. Rinnat olivat täyteläiset, nännit kovat. Hän kumartui, imi toista, puri hellästi. Emma voihki.
Sitten hän käänsi Emman vatsalleen. ”Hame pois.”
Emma nosti lanteitaan, veti sukkahousut ja stringit nilkkoihin. Hänen pyllynsä oli pyöreä, valkoinen. Matti laski kämmentään poskelle, kevyesti ensin. Sitten kovempaa. Läimähdys kaikui luokassa.
”Tätäkö sä halusit?”
”Joo…” Emma huohotti. ”Kovempaa.”
Toinen läimäys. Kolmas. Iho punoitti. Matti tunsi kyrpänsä olevan kovempi kuin vuosiin. Hän avasi vyön, veti housut alas. Kyrpä ponnahti esiin, suora ja paksu.
Hän sylkäisi kämmenelleen. Sitten hän levitti Emman pakarat ja asetteli kyrvän persreiälle. Emma parahti.
”Hiljaa”, Matti sihisi. ”Ei kukaan saa kuulla.”
Hän työntyi hitaasti sisään. Emma puri kättään, vaimeat äänet kurkusta. Matti alkoi liikkua, sisälle, ulos, sisälle . Hänen kivekset läpsyivät Emman pillua vasten.
Hän vetäytyi ulos, käänsi Emman selälleen. Levitti reidet ja työntyi pilluun. Se oli kuuma, tiukka, märkä. Emma kietoi jalat hänen lanteilleen.
”Anna mulle”, hän kuiskasi.
Matti nussi kovaa. Hän piti Emman kurkusta kiinni, dominoivasti. Emman silmät kiilsivät.
”Sä oot mun”, hän sanoi.
”Oon sun huora”, Emma vastasi.
Se riitti. Matti tunsi orgasmin nousevan. Hän vetäytyi ulos ja runkkasi itsensä Emman rinnoille. Sperma roiskui kuumana, valkoisena norona. Emma hieroi sitä ihoonsa, nuoli sormensa.
He hengittivät hetken. Sitten todellisuus iski.
Matti perui taaksepäin. Hän näki Emman, alastomana, pöydällä, spermant rinnoilla. Hän näki taulun, yhtälöt. Hän näki itsensä.
”Voi luoja…”
Emma nousi hitaasti, pyyhki itseään paidallaan. ”Ei hätää”, hän sanoi hiljaa. ”Mä en kerro.”
Matti puki housunsa, vapisten.
Emma suuteli häntä poskelle, kevyesti. ”Nähdään huomenna, opettaja.”
Hän lähti. Ovi sulkeutui.
Matti istui tuolille, tuijotti tyhjää luokkaa. Hän tunsi pahoinvointia, kiihkoa, syyllisyyttä. Hän ajoi kotiin automatkalla ikkunat auki, vaikka oli pakkasta. Radio soi, mutta hän ei kuullut.
Kotona Laura oli sohvalla ja lapset touhottivat omiaan. Hän katsoi Mattia, hymyili väsyneesti.
”Mitä sulle kuuluu?”
Matti istui viereen ja halasi. Hän tunsi Lauran lämmön, tutun tuoksun. Kaikki oli hyvin, lapset terveitä ja eläväisiä. Koti oli lämmin. Hän sulki silmänsä.
Huomenna olisi taas uusi päivä. Hän ei tiennyt, mitä tekisi. Hän ei tiennyt, menisikö Emma takariviin istumaan. Hän ei tiennyt, avaisiko hän suunsa.
Mutta juuri nyt, juuri tällä hetkellä, kaikki oli hyvin.